Elokuvat

04.12.2018 klo 18:00

M

Kampus Kino

04.12.2018 klo 18:00

M

Huomioithan että salissa ei ole paikkanumerointia ja että salin paikat täytetään saapumisjärjestyksessä.

M
Anna Eriksson · 2018 · K18 · Kampus Kino
Kieli: englanti

Muusikkona tunnetun Anna Erikssonin esikoisohjaus on alitajuntaa luotaava, elokuvataiteen raja-aitoja siirtävä voimannäyte. M alkoi videotaideteoksena mutta kasvoi pitkäksi elokuvaksi. Eriksson teki teokseensa itse liki kaiken ohjausta, käsikirjoitusta, leikkausta ja äänisuunnittelua myöten. Hän näyttelee elokuvassa ja on myös ääniraidalla kuultava tuttu hunajainen, hengästynyt ääni. Ääni, johon liitämme eroottista latausta, mutta myös suurta surua ja menetystä. Seksiä ja kuolemaa.

***

Elokuvat Ylioppilastalo Ilokiven alakerrassa (Keskussairaalantie 2) maanantaisin ja tiistaisin klo 18.00. Lipunmyynti ja ovet saliin avataan puolta tuntia ennen näytöksen alkua.

Lippujen hinnat 6€/8€ (KAVI 5€). Ennakkoliput osoitteesta www.zupticket.com. Ei paikkanumeroita. Salin paikat täytetään saapumisjärjestyksessä.

Yhteistyössä JYY, Keski-Suomen elokuvakeskus ja Kansallinen audiovisuaalinen instituutti.

Liput 6€/8€