
Hyvä kotiruokalounas Jyväskylässä
Ravintola Ilokivi sijaitsee Seminaarinmäen kampuksella, Alvar Aallon suunnittelemassa ylioppilastalo Ilokivessä. Herkullinen lounaamme on tarjolla kaikille vauvasta vaariin. Meillä voit järjestää myös kaikenlaisia juhlia.
Rauhallisen ruokailun hetki iltapäivällä
Kampuksella liikkujat lounastavat meillä useimmiten klo 11 – 13. Jos päivärytmisi on joustava ja kaipaat rauhallisempaa ruokailuhetkeä, tule syömään klo 13 – 16. Lounaamme on tarjolla klo 16.30 asti.
Ruokaa kotiin helposti
Kaikki annoksemme voi ostaa mukaan joko omaan astiaan tai kertapakkauksiin (Take Away).
Lounasajan lopuksi myymme tähderuokaa alennettuun hintaan (Leftover). Voit ottaa mukaan oman astian. Tähderuokaa myydään ravintolastamme klo 16.30-16.45.
Ilokivi on ihan kaikille
Ruokailemaan ovat tervetulleita kaikki kaupunkilaiset. Lähialueiden asukkaat vierailevat mielellään esteettömässä, viihtyisässä ravintolassamme.
Maistuva kotiruokalounas on tarjolla katutason valoisassa ravintolasalissa.
Ulko-ovelle pääsee luiskaa pitkin sisäänkäynnin vasemmasta reunasta. Yksi ovista aukeaa helposti painikkeella. Aulassa on pyörätuolimitoitettu WC.
Lämpiminä vuodenaikoina ravintolan kautta on kulku aurinkoiselle terassille.
Autamme sinua tarvittaessa tuomalla ruoan istumapaikallesi.

Terveellistä, hyvää lounasta

Ruokalistamme yhdistää tuttuja kotiruokia, maailman makuja ja uusia ilmastoystävällisiä ruokia. Joka päivä on tarjolla yksi kala-, liha- ja kasvisvaihtoehto sekä vegaaninen vaihtoehto. Voit löytää uusia suosikkeja!
Päivittäin tarjotaan itseleivottuja tuoreita sämpylöitä ja raikkaita salaatteja. Ilokiven ateriat pitävät huolen monipuolisesta ravinnonsaannista. Erityisruokavaliot (laktoositon, gluteeniton, maidoton, vegaaninen) huomioidaan laajasti.
Asiakkainamme on paljon korkeakouluopiskelijoita, joiden ateriasuositukset antaa Kela. Niinpä Ilokiven aterioiden ravitsemuslaatu vastaa luotettavia tutkimuksiin perustuvia ravitsemussuosituksia. Tarkkojen suositusten täyttämiseksi käytämme paljon mm. Sydänmerkki-tuotteita.
Muistatko sen ajan? Ilokiven Opiskelijan elämää -ravintolamuistelusalkku
Ravintola Ilokivi on koonnut Ilokivelle opiskeluajan muistoihin uppoutuvan mininäyttelyn. Opiskeluajat ovat aikaa, josta monella on muistoja niin vapaa-ajan vietosta kuin luentosalista.
Ravintolamuistelusalkku sisältää esineitä ja valokuvia, jotka voivat johdattaa esimerkiksi ystäväporukan, ikäihmisten kerhon tai keskustelupiirin muistelemaan suomalaisen kouluruokailun historiaa, keittiöperinteitä ja opiskeluajan ravintolamuistoja.
Myös Ilokiven rakennus ja sijainti Seminaarinmäen kampuksella on osa suurta suomalaista korkeakoulutuksen tarinaa: Jyväskylän yliopisto on toiminut vuodesta 1934 saakka ja ennen vuotta 1966 opiskelleet tunsivat sen nimellä Kasvatusopillinen korkeakoulu. Jyväskylän Seminaarinmäen kampukselle myönnettiin Suomen ensimmäinen Euroopan kulttuuriperintötunnus 2022.
Laukkuun voi tutustua Ilokivellä maksutta. Varaus kannattaa tehdä etukäteen ottamalla yhteys Ilokiven ravintolaan sähköpostilla: venue@ilokivi.fi
Voit pyytää myös Jyväskylän kaupungin kulttuuriluotsina toimivaa henkilöä alustamaan keskustelua.

Ilokiven juhlapalvelut
Isomman joukon juhlat ja tilaisuudet, kuten kokoukset ja syntymäpäivät, voidaan järjestää Ilokiven tiloissa talon omin tarjoiluin. Anniskeluoikeudet ja talon ammattitaitoinen keittiö sekä osaava henkilökunta varmistavat onnistuneen juhlan.

Ilokiven ravintolasali
Tilavaa, valoisa ravintolasalimme sopii kaikenlaisille perhepiirin juhlille, syntymäpäiville, kokouksille ja häille. Kesäaikaan juhlat voivat levittäytyä Ilokiven isolle terassille.

Ilokivi Venue
Alakerran tunnelmallinen Venue voi olla tarpeidesi mukaan rock-klubi, elokuvateatteri, auditorio tai tunnelmallinen kahvila ripauksella salakapakan henkeä.

Opinkiven sauna
Opinkiven sauna kokoontumistiloineen on Jyväskylän keskusta-alueen helpoimmin lähestyttävä varattava sauna. Ulkoterassin poreallas kruunaa rennon iltasi.

Kokoustilat
Ilokiven pienet ja isot kokoustilat mahdollistavat monenlaiset tapaamiset. Tarjoilut hoituvat helposti kauttamme.
Ilokiven yhteystiedot
Ravintolasalin numero klo 13 – 16: 050 430 8129
Ilokiven juhlat ja tilausruokailut yli 50 hengen ryhmille: Ravintolapäällikkö Kati Lemiläinen, 050 367 0139
Sijainti: Ylioppilastalo Ilokivi, Keskussairaalantie 2 (Linkki vie Open Street Map -karttapalveluun)
