Baulta, New Waters, The Feral Young

Perjantai 22.2.2019
Liput 7 €

Elävän musiikin ystäviä hemmotellaan Ilokivessä harvinaisen kovan ja monipuolisen kolmikon voimin kun lavalle nousevat Baulta, New Waters ja The Feral…

Elävän musiikin ystäviä hemmotellaan Ilokivessä harvinaisen kovan ja monipuolisen kolmikon voimin kun lavalle nousevat Baulta, New Waters ja The Feral Young.

BAULTA

Tänä vuonna 10 -vuotistaivaltaan juhlistava jyväskyläläinen Baulta palaa parin vuoden keikkatauon jälkeen takaisin lauteille.
Uutta albumia tälläkin hetkellä työstävä rytmiorkesteri aikoo juhlistaa Tinahäitään tekemällä muutamia tarkoin valittuja keikkoja, joista suurimmat yltävät ulkomaiden keikkalavoille asti.

Näitä uusia tuotoksia saatetaan kuulla Ilokiven illassa.
Baulta on esiintynyt viimeksi muun muassa Yläkaupungin Yössä 2017, sekä ulkomailla vuonna 2016 VIVID. a post-rock festivaleilla Kristiansandissa, Norjassa.

10 vuotta rauhassa kypsyneet musiikkiteokset, sekä bändin intohimolla yhteen nivotun yhteissoiton hedelmät tarjoillaan utuisina äänimaailmoina, unohtamatta painostaviakaan hetkiä, jotka tuudittavat kuuntelijan oman päänsä sisälle kyseenalaistamaan käsityksensä todellisuudesta.

Tämä ei ole mikä tahansa keikka, tämä on kokemus.

THE FERAL YOUNG

Tuore turkulainen kokoonpano tekee rockia vaarantunteella ja turpaanvedolla höystettynä, tyylitajua ja tarttumapintaa unohtamatta. Vasta kahden EP:n verran musiikkia julkaissut The Feral Young vakuuttaa kuulijansa erityisesti hiotuilla sävellyksillään sekä persoonallisella soundilla. Tätä herkkua ensimmäistä kertaa Jyväskylässä!

NEW WATERS

Jyväskylässä alkunsa saanut New Waters sekoittelee jenkkivaikutteista hardcorea, metallia ja rock-musiikkia sopivan vinksahtaneella otteella. Pian jo kymmenen vuotta suomalaisessa undergroundissa vaikuttanut bändi julkaisi toisen pitkäsoittonsa Experience keväällä 2018. ”Newarit” ovat keränneet kiitosta sekä monipuolisella biisimateriaalillaan että energisillä live-esiintymisillään. Tämä on harvakseltaan keikkailevan bändin ainoa Jyväskylän keikka tänä vuonna.

Ovet klo 21
Keikat klo 22–>
Tarkempi aikataulu julkaistaan myöhemmin.

LIPUT: 7€

Muita livejä helmikuussa

Live

Perjantai 1.2.2019

Popeda T, Möyhy-Veikot, N-F Koikkalainen

Valtaosalle ihmisistä täysin tuntemattomaksi jäänyt ungerground-rap-artisti Popeda T päättää melkein puoli vuotta kestäneen uransa kolmen keikan kiertueen voimin. Illan esiintyjät:POPEDA…

Live

Perjantai 15.2.2019

Varisverkosto 5v.

Ahistus (https://ahistus.bandcamp.com/releases)Ohjus (https://youtu.be/qBT7QsfGAak)Nylon Beast (https://nylonbeast.bandcamp.com/)Sister Disaster (https://sisterdisaster.bandcamp.com/)Huono Idea (https://huonoidea.bandcamp.com/)

Live

Lauantai 16.2.2019

Svalbard (EN), Scumripper, Rats Will Feast, VVorse

Circuit Breaker Bookings ylpeänä esittää: BRITTILÄINEN SVALBARD ENSI KERTAA SUOMEEN!La 16.2.2019 Jyväskylä, Ilokivi w/ Scumripper, Rats Will Feast & VVorse.Bristolista…