Ravintola Ilokiven henkilökunta

Me työskentelemme yhdessä Kampuksen jalokiven sydämessä.

Kati

151 cm ennakkoluulotonta tekemisen meininkiä ja erikoisia tempauksia Katin muotoisessa saapui ravistelmaan Ilokiveä toukokuussa 2018.

Työmatkat Kati on taittanut Jopolla jo vuodesta 2000. Katilla on takataskussa Suomen keittiömestareiden v. 2014 myöntämä ammattikuntatunnus Cordon Bleu ja Keskuskauppakamarin v. 2017 myöntämä hopeinen ansiomerkki maan elinkeinoelämän tunnuksena 20 vuotta jatkuneesta työstä Ravintola Sohwissa.

Katin kengän koko on huima 33.

Kari

JYYn ura alkoi Rentukasta 1986.

Ilokivessä Kari on työskennellyt vuodesta 1992. Kari on Kynsilaukkakillan aktiivijäsen, jolla on ilmiömäinen muisti. Hervannan Kultakurkut ovat tehneet biisin Karille – se löytyy Youtubesta.

#teeerve

Tuija

Ilokiven kalustoa jo 80-luvulta asti

Tuija on innokas liikkuja, jolle leipominen on rakas harrastus. Tuijan intohimona onavantouinti – hänestä kesäiset järvivedet ovat liian lämpimiä uimiseen. Lapin taika vetää Tuijaa puoleensa, sinne on päästävä aina uudestaan. Tuija paijaa neljää ihanaa lastenlasta.

Mottona: Huumoria pitää olla!

Annika

”Aina pitää olla jotain tekemistä!”

Annika rakastaa kesää, lämpöä ja aurinkoa ja rentoutuu parhaiten aurinkoa ottaessa.
Annikan intohimona on urheilu. Sporttihullumme on juossut pari puolimaratonia ja haaveilee kokonaisesta.

Annikalla on työkokemusta myös parturi-kampaajana toimimisesta usean vuoden ajalta.

Arja (eläkeläinen 1.12.2022 alkaen)

Ilokiven keittiön sydän jo vuodesta 1981. Arja ehti työskennellä Ilokiven keittiössä kunnioitettavat 41 vuotta!

Arja kokkaa ruokaa kuin omille lapsilleen, joten maistuvuus on taattua laatua! Arja on Ilokiven ruokamainetta kannatteleva pilari, jonka askelmittarissa näkyy päivän päätteeksi kadehdittava lukema. Vapaa-ajalla Arja on kaiken ehtivä mummi, jonka
intohimona on pyöräily (-32 astetta ei ole este) sekä hiihtäminen. Lumitalvena 1000 km talvessa ylittyy heittämällä. Kuntosalilta Arjan on voinut bongata jo yli kolmen vuosikymmenen ajan.

Arjan
sydämen asiana on siisteys ja maalaisjärjen käyttö.

Eeva

Eevan kokatessa asiat tapahtuvat vauhdikkaasti vahvalla ammattitaidolla.

Eevan työskentelyä ryydittää uljas virsien veisaaminen tahi rempseä ärräpäiden päästely – tilanteesta riippuen. Eeva on kauniiden salaattipöytien taitaja, jonka intohimona on sämpylöiden leipominen.

Pyöräilisitkö sinäkin aamuseiskaksi töihin Ilokiveen Säynätsalosta saakka? Ota mallia Eevasta!

Elisa

Elisa on kissarakas herttainen neito Hankasalmelta.

Elisalla on aiempaa työkokemusta junatarjoilijana ja hotellivirkailijankin paperit löytyvät takataskusta. Vapaa-ajalla Elisa nauttii luonnossa liikkumisesta perheen kanssa.

Elisan vahvuuksia on uskallus ja ex tempore -heittäytyminen uusiin tilanteisiin.