30.9. viidakosta kajahtaa, kun Katharsis 4: Electric Jungle saapuu Jyväskylän Ilokiveen.
Tällä(kin) kertaa musiikki, valo ja tanssi kietoutuvat moniaistillisesti päräyttäväksi kokonaisuudeksi, jonka aikana villin sielun voi vapauttaa lentoon ja sivilisaation kankeat kahleet jättää hetkeksi tapahtumavenuen narikkaan lepäämään.
Nimensä mukaisesti teema kumpuaa viidakosta, trooppisten äänimaisemien, ikiaikaisten heimolaulujen ja modernien konesaundien pyhästä liitosta.
Tapahtumassa on jälleen tarjolla monipuolista ja osallistavaa ohjelmaa. Alkuillasta tanssiohjaaja Jenni Virtanen johdattaa jokaisen paikallaolijan uteliaalle tutkimusmatkalle vapaan ja virtaavan liikeilmaisun saloihin. Tämä on mitä erinomaisin tapa herättää keho ja mieli tanssin iloon, joten muista saapua ajoissa!
Illan myötä DJ:t tarjoilevat laajan kattauksen genrejä mukaansatempaisevista tasabiiteistä ja rumpubasson raaoista rytmeistä aina hypnoottisen psykedeelisiin trancekuljetuksiin. Tiskijukkien lisäksi tanssikansa saa nauttia Safiládan elektronisia ja orgaanisia elementtejä yhdistelevästä ja taatusti raajoja ravisuttavasta äänimaailmasta. Tätä et halua missata.
Upean valaistuksen tapahtumaan tulee luomaan VJ Luminuance ja decotuksesta vastaa aiemminkin Katharsista koristanut Taiga Art.
Luonnollisesti rohkaisemme vahvasti teeman mukaiseen pukeutumiseen.
Mitä viidakko sinussa herättää?
Millainen eläin kuoriutuu, kun kauluspaita ja farkut siirretään syrjään?
Ja kuten aiemminkin, paras puku palkitaan!
Katharsis 4 järjestetään osana Jyväskylän Valon kaupunki -tapahtumaa, jonka aikana toinen toistaan upeammat ja esteettisiä antureita hivelevät valotaideteokset työntävät syksyn pimeyden tieltään. Tänä yönä Suomen Ateena tuleekin näyttämään parhaat puolensa.
Infot:
Aika: 30.9.2023 klo Klo 21→
Paikka: Ilokivi Venue, Jyväskylä
Hinta: 10€ / Opiskelijat 7€
Tarkemmat aikataulut ja esiintyjäinfot julkaistaan lähempänä tapahtumaa.
Tapahtuman tuotosta lahjoitetaan 5% sademetsiä suojelevalle Rainforest Coalitionille.
Muita tulevia klubit
Keikat
Jyrock 2023
Suomen vanhin sisäfestivaali Jyrock juhlitaan 6.-7.10.2023 Ylioppilastalo Ilokivellä kahdessa kerroksessa. Tuttuun tapaan festivaalin ohjelmisto tarjoaa uusia ja nousevia artisteja yhdistettynä jo pidempään veivanneisiin kokoonpanoihin. Tänä vuonna festivaaleilla esillä myös kuvataidetta upeilta Tommin Seteliltä ja Artrobberilta.
Perjantaina festivaalilla esiintyvät Julma Henri & aaa, Sur-rur, Teini-Pää, Tove Johnson, Vanni (TUFF-teltta), Open Mic (TUFF-teltta) ja DJ MattiWatti.
Lauantaina lavoille nousevat Eevil Stöö & Stepa, Suistamon Sähkö, Modem, Elsi Sloan, Ada Aik, Final Girl, Ruusulla, Will-Jam (TUFF-teltta), Raakasaga (TUFF-teltta) sekä DJ:t R2ISDJ2 ja Taser-Jerry.

Klubit
Teemu Vesterinen | Trauma stand up -esitys
Teemu Vesterisen stand up -keikan pääaiheena on trauma. Yleisölämmittelijänä esityksessä Tommi Ylimäinen ja vaihtuvia vierailijoita.