Roasted Onion, Frail & Tiikerin Vuosi

Lauantai 9.9.2023 20:00
Liput 6 €

Kolme rock-yhtyettä hyppää Ilokiven lavalle. Energinen rockyhtye Roasted onion soittaa alternative- ja punkvaikutteilla höystettyä rockia. Frail on modernia ja raskasta mainstream-rokkia soittava bändi. Tiikerin vuosi on suomirock-bändi, jonka musiikki maalaa kuvan ajattomasta suomalaisesta sielunmaisemasta.


🕗 Aikataulu:
20:00 Ovet
20:30 Tiikerin Vuosi
21:30 Frail
22:30 Roasted Onion

🎫 Liput 6€

***

ROASTED ONION:

Energinen rockyhtye Roasted Onion soittaa viisihenkisellä kokoonpanollaan tuoretta rockia alternative- ja punkvaikutteilla höystettynä. Kekseliäin sanoituksin kerrotut tarinat yhdistettynä raikkaisiin rocksoundeihin vievät matkalle, jolta ei toivo paluuta.

Nuoresta iästään huolimatta vuonna 2022 debyyttinsä tehnyt Roasted Onion on ehtinyt saavuttaa jo paljon. Yli 25 000 kuuntelukerran siivittämänä yhtye on soittanut jo useilla Suomen maineikkaimmista rock-lavoista, kuten Helsingin On The Rocksissa sekä Tullikamarin Pakkahuoneella Tampereella.

Yhtye avasi vuoden 2023 kesäkauden julkaisemalla “Cry It Out!” -debyyttialbuminsa kaikissa suoratoistopalveluissa.
Sakari Miettinen – Laulu
Matias Piittala – Kitara
Juhana Korva – Kitara
Oskari Vettenranta – Basso
Joel Tiainen – Rummut

Facebook | IG: @roastedonionband | Youtube | linktr.ee/roastedonionband

***

FRAIL:

Frail on modernia ja raskasta mainstream rokkia soittava bändi, joka julkaisi uuden levynsä “Stand By Me In The Storm” toukokuussa 2023. Frailin uusimmalta levyltä julkaistut singlet ovat saaneet hyvän vastaanoton suomalaisessa ja ulkomaalaisessa musiikkimediassa. Tästä osoituksena on singlejen päätyminen Spotifyn toimittamille soittolistoille ja radiosoitto mm. Radio Cityn taajuuksilla. Frail on uransa aikana soittanut toistasataa keikkaa kuudessa Euroopan maassa jakaen lavoja mm. Poets of The Fallin, Lovexin ja Saran kanssa.

Frail kiertää parhaillaan uuden albuminsa tiimoilta ympäri Suomen.

Facebook | IG: @frailofficial | Youtube | frail.fi

***

TIIKERIN VUOSI:

Tiikerin vuosi on suomirock-bändi, jonka musiikki maalaa kuvan ajattomasta suomalaisesta sielunmaisemasta. Uutta kulmaa tunteen tulkintaan on haettu sekoittamalla mukaan vivahteita etnomusiikista, sekä suomalaisen kaihorockin sukulaisgenrestä, country rockista. Elegisen tajunnanvirtamaiset sanoitukset kunnioittavat suomalaisen laululyriikan perinteitä. Tärkeitä teemoja ovat luonnon kauneus ja ajan kulku.

Facebook | IG: @tiikerin_vuosi | Youtube | tiikerinvuosi.com

Muita keikat syyskuussa

Burleski

Lauantai 16.9.2023 19:00

Sinister Night

Sinister Night tulee taas! Tapahtuma tuo yhteen burleskin ja metallimusiikin Jyväskylän Ilokivi Venuella lauantaina 16.9.2023.

Viettelevät burleskiesiintyjät vievät teidät illan alussa burleskin synkälle puolelle, kun tummanpuhuva estetiikka hivelee aistejanne. Illan lopuksi lavan ottaa haltuun timanttinen metallibändi Red Eleven!

Keikat

Perjantai 22.9.2023 20:00

Metallikarkelot: Marras – Hagalas – Terromania

Alkusyksyn metallimessu järjestetään Ilokivessä 22.9.23.

Live

Perjantai 29.9.2023 18:00

Ali Jahangiri – Uusi Alku

Uusi Alku on Ali Jahangirin koko illan stand up-show, jonka punaisena lankana on muutos ja uuden aloittaminen.