Vuosi hiljaisuutta – Hiljainen hetki elävän musiikin puolesta

Perjantai 12.3.2021 14:05

Perjantaina 12.3.2021 klo 14.05 tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun hallitus tiedotustilaisuudessaan suositteli yli 500 hengen tapahtumia kiellettäväksi. Siitä alkoi suomalaisen elävän musiikin eloonjäämistaistelu, jossa ala jätettiin selviytymään ilman toimintavalmiuksia tai tulevaisuutta.


LiveFIN ry järjestää hiljaisen hetken suomalaisen elävän musiikin puolesta perjantaina 12.3. klo 14.05–14.06.
Tule mukaan viettämään hiljaista hetkeä kanssamme! Emme kannusta ihmisiä kokoontumaan yhteen, vaan hiljentymään esimerkiksi omien sosiaalisten kanavien tai vaikkapa radion äärelle. Osallistu kampanjaan tykkäämällä ja jaa omassa somessa! Kerro, mitä #VuosiHiljaisuutta on sinulle merkinnyt. Voit vaikkapa muistella lempikeikkojasi tai menneiden kesien festareita. Kampanjakuvan voit ladata kampanjasivulta: www.livefin.fi/vuosihiljaisuutta.
Kampanjassa ovat mukana radiokanavat Aito Iskelmä, HitMix, Iskelmä, Me Naiset Radio, Radio Helsinki, Radio Nostalgia, Radio Nova, Radio Pooki, Suomipop, Radio Rock, Radio 957, SuomiRock ja SuomiRäp, jotka viettävät kanssamme hiljaista hetkeä perjantaina 12.3.2021.
Jääköön tämä hiljainen hetki viimeiseksi. Sen jälkeen vaadimme äänemme kuuluviin! Vaadimme:
✖️ Taloudellista tukea, joka kohdistuu koko elävän musiikin ekosysteemiin: tapahtumajärjestäjiin, muusikoihin ja heidän välittäjäportaaseen sekä alihankintaketjuun. Tämä edellyttää elävän musiikin ekosysteemin ja sen luomien työpaikkojen sekä alalle tyypillisten työn muotojen tunnistamista ja tunnustamista.
✖️ Tapahtumien takuutukimallia, joka aidosti toimii riskinhallinnan välineenä epävarmana aikana.
✖️ Julkista keskustelua ja tietoa alan exit-suunnitelmasta.
✖️ Julkista keskustelua ja tietoa alaan vaikuttavista tulevaisuuden näkymistä.
✖️ Musiikkialan ammattilaisten ehdottamien ratkaisumallien ottamista osaksi päätöksentekoa.
Lisätietoja kampanjasivulta: www.livefin.fi/vuosihiljaisuutta
LiveFIN rf ordnar en tyst minut för finsk levande musik fredag 12.3 kl. 14.05–14.06. Då kommer det att vara exakt ett år sedan presskonferensen där regeringen rekommenderade att tillställningar med över 500 personer skulle förbjudas. Det var början på den finska levande musikens kamp för överlevnad, där branschen lämnades att klara sig utan verksamhetsförutsättningar eller framtid.
En tyst minut tillbringas nationellt via radion. Vi uppmuntrar inte människor att samlas, utan att tillbringa en stund i tystnad i sina sociala mediekanaler eller hemma.
Genom #EttÅrAvTystnad-kampanjen kräver vi att livemusikbranschen ska beaktas bättre, vare sig det gäller begränsningar, stöd eller andra rekommendationer och restriktioner som gäller branschen. Vi vill göra våra röster hörda och uppnå långsiktiga lösningar!
#EttÅrAvTystnad-kampanjen kräver att den finska livemusikbranschen räddas genom:
✖️ Ekonomiskt stöd som riktas till hela den levande musikens ekosystem: evenemangsarrangörerna, musikerna och deras förmedlare samt underleverantörskedjan. Detta förutsätter identifiering och erkännande av den levande musikens ekosystem och de arbetsplatser det skapar samt av de arbetsformer som är typiska för branschen.
✖️ En fungerande garantistödmodell för evenemang som genuint fungerar som ett medel för riskhantering i osäkra tider.
✖️ Offentlig diskussion och information om en exitplan för branschen.
✖️ Offentlig diskussion och information om de framtidsutsikter som påverkar branschen.
✖️ Att de lösningsmodeller som musikbranschens proffs föreslår blir en del av beslutsfattandet.

Muita tulevia keikat

Keikat

Lauantai 16.8.2025 20:00

Jyrmy esittää hardcorea: Harrowist (AUT), Ecotage, Worth the Pain

Itävaltalainen blackened-hc yhtye Harrowist tuo kiertueensa Ilokivi Venuelle tuoden mukanaan suomalaiset hardcore-yhtyeet Ecotage ja Worth the Pain.

Keikat

Lauantai 6.9.2025 19:00

Night Shift Tribute Fest vol. 2

Night Shift Tribute Fest täyttää Ilokivi Venue jälleen tummilla sävyillä ja raskailla soundeilla syyskuussa.

Keikat

Perjantai 17.10.2025

Jyrock perjantai

Jo vuodesta 1985 viihdyttänyt sisäfestivaali, legendaarinen Jyrock, järjestetään tänä vuonna 17.-18.10. Ylioppilastalo Ilokivellä. Lavalla nähdään jälleen kutkuttavia tulokkaita ja indie-skenen kuumimpia nimiä.