JÄTKÄJÄTKÄT

Perjantai 24.10.2025 20:00
Liput 20 €

Jätkäjätkät nostaa tunnelman kattoon Ilokivi Venuella lokakuussa 2025!


JätkäJätkä  syntyi rap-artisti Asan Loppuasukas-levyn äänityksissä vuonna 2008. Levyn valmistuttua yhtye alkoi keikkailemaan Asan taustayhtyeenä nimellä Asa & JätkäJätkät. Vuonna 2010 Asa sulautui osaksi yhtyettä ja nimeksi jäi pelkkä Jätkäjätkät. Aiemmin taustalaulajina toimineet Puppa J ja Joska Josafat nousivat Asan rinnalle pääsolisteiksi ja myös muut yhtyeen jäsenet alkoivat ottamaan pääsolistin vastuita.

Yhtye julkaisi debyyttilevynsä Ykstoistykstoist vuonna 2010. Yhtyeeltä kuultiin pitkän tauon jälkeen uutta musiikkia, kun neljäs kokopitkä levy Norsun selässä julkaistiin 14. helmikuuta 2025.

Yhtye on esiintynyt suomen isoimilla kevyen musiikin festivaaleilla, mm. RuisrockissaIlosaarirockissaProvinssirockissa ja Pori Jazzeilla. Yhtye valittiin YleX-radiokanavan äänestyksessä vuonna 2011 Suomen toiseksi parhaaksi live-yhtyeeksi 2000-luvulla.

Jätkäjätkät on: Asa, Puppa J, Erno ”Ernie Hawks” Haukkala, Kim ”Kasio” Rantala, Rasmus ”Rasse” Pailos, Pekka ”Vamokki” Varmo, Antti ”Luottis” Kivimäki ja Ville ”Tuhooja” Väätäinen.

AIKATAULU:
20:00 Ovet auki
21:00 Keikka alkaa

Liput ennakkoon 20€, ovelta 24€.
Tapahtumapaikalla peritään erikseen 3€ narikkamaksu.

Tapahtuma on K-18.

Ilokivi Venue on esteetön.
Ilokivi Venuella noudatetaan JYYn turvallisemman tilan periaatteita.

Muita tulevia keikat

Keikat

Lauantai 16.8.2025 20:00

Jyrmy esittää hardcorea: Harrowist (AUT), Ecotage, Worth the Pain

Itävaltalainen blackened-hc yhtye Harrowist tuo kiertueensa Ilokivi Venuelle tuoden mukanaan suomalaiset hardcore-yhtyeet Ecotage ja Worth the Pain.

Keikat

Lauantai 6.9.2025 19:00

Night Shift Tribute Fest vol. 2

Night Shift Tribute Fest täyttää Ilokivi Venue jälleen tummilla sävyillä ja raskailla soundeilla syyskuussa.

Keikat

Perjantai 17.10.2025

Jyrock perjantai

Jo vuodesta 1985 viihdyttänyt sisäfestivaali, legendaarinen Jyrock, järjestetään tänä vuonna 17.-18.10. Ylioppilastalo Ilokivellä. Lavalla nähdään jälleen kutkuttavia tulokkaita ja indie-skenen kuumimpia nimiä.